Yritys

Kuten monilla muillakin laadukkaita tuotteita tuottavilla perheyrityksillä, myös Suomen Kiuaskivellä on takanaan pitkä historia. Arvokkaan kiviesiintymän löytyminen 1980-luvun alussa oli osittain onnea, josta kovalla työllä ja perusteellisella tutkimuksella saatiin jalostettua sen käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva tuote, kiuaskivi. Yrityksen perusti vuonna 1982 mäntyharjulainen Pentti Moilanen.

Pentti toimi koko ikänsä sotilassoittokunnassa Mikkelissä ja perusti eläkkeelle päästyään Suomen Kiuaskivi Ky:n. Pentti Moilasen poismenon myötä yrityksessä otti vastuun Pentin tytär Pirjo vuonna 1991. Pirjo muutti perheineen Seinäjoelta Ristiinaan jatkamaan Pentin elämäntyötä.

Nykyään yritys on modernimmassa muodossa kuin lähes 30 vuotta sitten, jolloin toiminta aloitettiin, ja huomattava osa sen tuottamista kiuaskivistä myydäänkin tänä päivänä suomen rajojen ulkopuolelle. Vuosikymmeniä kestäneet asiakassuhteet ja toisista maakunnista asti kiviä uskollisesti joka kesä noutamaan tulevat asiakkaat puhuvat puolestaan.

Toiminnan globalisoitumisesta ja vuosien kulumisesta huolimatta yhtiön punaista lankaa ei ole kadotettu. Tavoitteena on tuoda asiakkaille laadukas, tutkittu ja turvallinen kiuaskivi - aivan kuten Pentti Moilanen asian ajatteli vuonna 1982.